Äänestin r/Suomessa protestin puolesta ja totesin, että olen valmis siirtymään keskustelemaan muualle. Ajattelin, että r/Suomen käyttäjät siirtyvät Sopuliin samaan tapaan kuin MuroBBS:n käyttäjät siirtyivät aikanaan TechBBS:ään. Tällä hetkellä näyttää kuitenkin siltä, että näin ei ole käymässä ja että r/Suomen korvaajaksi onkin nousemassa Redditin r/suomiavoin. Kyseinen subreddit on aktiivisempi kuin tämä palsta.

En ole sillä tavalla ideologinen, että väkisin käyttäisin Sopulia jos Reddit osoittautuu sittenkin aktiivisemmaksi keskustelupaikaksi; käytänhän minä Facebookiakin kun en pidä realistisena että seuraamieni ryhmien (esim. taloyhtiöni ryhmä) keskustelu siirtyisi muualle. En myöskään usko saavani taivuteltua kaikkia perheenjäseniäni ja tuttujani luopumaan WhatsAppin käytöstä. Twitteriä en sillä tavalla seuraa, mutta esimerkiksi Sauli Niinistö taitaa edelleen postailla sinne Mastodonin sijaan.

Tältä pohjalta kysyn: miten te muut uskotte käyvän ja kuinka aiotte itse toimia?

  • Zucca@sopuli.xyz
    link
    fedilink
    suomi
    arrow-up
    2
    ·
    1 year ago

    Tähän alkuun: vaalikoneiden mukaan olen vassari ja nojaan kyllä sinne puolelle itse jokseenkin.

    Välillä kyllä tuntui, että toisille mielipiteille ei annettu ehkä niin paljoa mahdollisuutta. Oliko se modejen vika tai oliko r/suomessa vaan sopiva enemmistä vasemmalle kääntyneitä, että downvotejen takia persujen kannattajien kommentit yleensä ei olleet näkyvillä. Ja sen kyllä huomasi, että heitä raivostutti asia aika useasti. Tosin osa kommenteista kyllä saikin modekenkää ihan syystäkin. Olis kyllä mielenkiintoista pystyä puhumaan näiden toisella tavalla ajattelevienkin kanssa asiallisesti, mutta noh. Poliittiset aiheet… Politiikka pilaa hyvin monta asiaa.

    • squirrel_bear@sopuli.xyz
      link
      fedilink
      suomi
      arrow-up
      12
      ·
      1 year ago

      asiallinen keskustelu on hyvä juttu, mut monet näistä ääriliikkeiden jäsenistä vaan suoltaa propagandaa ja ahdistelua, mikä ei millään tavoin auta keskustelua. ennemminkin karkottaa viksumpia.

    • Santafio@suppo.fi
      link
      fedilink
      suomi
      arrow-up
      2
      ·
      edit-2
      1 year ago

      Välillä kyllä tuntui, että toisille mielipiteille ei annettu ehkä niin paljoa mahdollisuutta. Oliko se modejen vika tai oliko r/suomessa vaan sopiva enemmistä vasemmalle kääntyneitä, että downvotejen takia persujen kannattajien kommentit yleensä ei olleet näkyvillä.

      Itse kyllä muistelen nähneeni enemmän juurikin päinvastaista niissä langoissa, jotka subin etusivulle asti päätyivät… Toki tässä täytyy huomioida se, että en tosiaankaan ihan kaikkia lankoja edes seurannut joten otantani on siinä suhteessa varsin rajallinen. Mutta jos jotain niin sanotusti ajatuksia herättävää lankaa avasin, niin kyllä siellä yleensä oli ne kommentit ihan näkösällä ja usein myös äänestetty ihan kärkipaikoille.

      Poliittiset aiheet… Politiikka pilaa hyvin monta asiaa.

      Tästä en voisi enempää olla samaa mieltä.