Ihmiset haluavat tehdä mielekästä, arvostettua, riittävän hyvin palkattua työtä, jossa johto ja työilmapiiri ovat hyviä. Kollegoiden asiallinen käyttäytyminen on tärkeää, mutta vielä parempi on, jos he ovat mukavia.
Mutta jos odotuksemme ja todelliset työolosuhteemme eivät kohtaa, on Ojasen mukaan luonnollista, että annamme työstämme kielteisempiä arvioita.
”Tiedostamme arvokkuutemme ihmisinä paremmin kuin koskaan ennen. Odotamme, että se näkyisi myös työelämässä”, Ojanen kertoo.
Tästä tuli mieleeni, että millaisia kokemuksia Lemmyn käyttäjillä on työelämästä? Hyviä, huonoja? Oletko nyt töissä duunissa, jonka koet mielekkääksi? Mikä työssä risoo ja mikä siinä palkitsee?
Itse sain koulutustani vastaavan vakipaikan puolisen vuotta sitten ja olen sikäli onnekas, että työpaikkani ja työyhteisöni on erinomainen. Toki sinne mahtuu kaikenlaista pipertäjää sekaan, mutta niidenkin kanssa pärjää, kun vaan jaksaa olla kärsivällinen. Työ on mielekästä ja pienessä työpaikassa kaikki tukevat toisiaan. Pomokin luottaa alaisiinsa, mikä on todella tärkeä asia.
Huonompia kokemuksia onkin sitten lähinnä opiskeluajalta, jolloin kyllä tunsi paikoin olevansa resurssi muiden joukossa. Nollasoppareilla on tullut tehtyä kaikenlaista myynti- ja asiakaspalveluhommaa. Ei ollut herkkua, vaikka leivän syrjässä pitikin kiinni.
Koen aiheen ajankohtaiseksi ja tärkeäksi, sillä kiristyvien työehtojen ja työvoimapolitiikan aikana on syytä muistaa myös työhyvinvointinja työn vaikutus hyvinvoinnille. Poliittiset päätökset ovat yksi asia, mutta jokainen voi osaltaan vaikuttaa siihen, millainen työilmapiiri omassa duunissa vallitsee. Toki tämä koskee yhtälailla työn johtoa, jonka toivoisi kohtelevan alaisiaan ihmisinä.
Osaltaan työkulttuuri vaikuttaa myös tähän. Jos työntekijät kokevat työelämän huonona tai roikkuvansa löysässä hirressä, niin se heijastuu myös sitten työpaikan ilmapiiriinkin. Esimerkiksi nuori työntekijä, joka onnistuu nousemaan vaikka myymäläpäälliköksi, saattaa kokea koko elämänsä riippuvan yhdestä kuppaisesta työpaikasta, joten stressaa sitten itsensä hermoromahduksen partaalle, äksyilee alaisilleen, työkavereilleen ja on saattaa muuttua kivasta ihmisestä ihan ihmisperseeksi. Ihmisillä tulisi olla tunne, että saa myös epäonnistua, saa myös olla välillä epätäydellinen, ja siihen sitten mukaan se, että sinua kunnioitetaan työntekijän. Tätä ei edistä se, että sinua katsotaan alaspäin kun tulet töihin, ja että se olisi sinulle palkinto, kunnia tai etuoikeus saada työskennellä kahdeksan tuntia päivässä viitenä päivänä viikossa elantosi eteen, tehden töitä kasvottomalle korporaatiolle, joka nyhtää sinun niskastasi kaiken mikä irti lähtee.
Työpaikat ovat muutenkin murroksessa, ja tätä kohti mennään semmoisella vauhdilla, ettei ole ihme että ihmisiä hirvittää. Automaatio ja tekoäly paranee vuosi vuodesta todella nopeasti, ja eikä varmasti kerkeä enää mennä montaa kymmentä vuotta, niin lähes kaikki matalapalkka-alat tulevat olemaan automatisoituja, ja tekoälyn kanssa yksi kaveri voi hoitaa kymmenien ihmisten työt. Tämä meinaa sitä, että ihmiset jotka nyt tällä hetkellä työllistävät paikkoja, joihin ei tarvitse vuosien koulutusta tai ammattitaitoa tahi kokemusta, jäävät ilman töitä. Mitä nämä ihmiset tekee? Onko heistä kaikista lähtemään jonnekin korkeakouluihin kouluttautumaan alalle, jota ei voida korvata robotein? No ei ole. Ei kaikista ole siihen, joten mitä siinä sitten tapahtuu? No ne jää työttömiksi, töitä ei ole. Mitä tekee sitten yhteiskunta? Sillä on kaksi vaihtoehtoa: Toisessa se pistää ihmiset siirtämään hiekkakasaa 100 metrin välein ees takasin, toisessa se varautuu siihen, ettei yhteiskunnassa kaikkien ihmisten tarvitse enää tehdä töitä, jotta yhteiskunta pyörisi. Syntyy yhteiskuntaluokka, jotka eivät välttämättä koko elämänsä aikana tule käymään päivääkään töissä, ja tämä on ihan todellinen ja realistinen skenaario, ja mitä nopeampaa kaikki ihmiset sen sisäistävät, niin sitä helpommin me voimme alkaa siihen varautua.
Perustulo olisi varmasti yksinkertaisin ratkaisu tuohon, toki sekin kasvattaa luokkaeroja jos/kun työstä tulee yhä enemmän harvan etuoikeus. Mullistuksia siis luvassa, todennäköisesti nopeammin kuin suurin osa ihmisistä osaa odottaa.
Tuli jostain takaraivosta mieleen, että tätä todellisuutta kuvataan ohimennen The Expanse -scifisarjassa (ja varmaan myös sen pohjana toimineissa kirjoissa). Siinä suurin osa maapallon väestöstä jonottaa työtä käytännössä koko elämänsä, hengissä pysytään, kun yhteiskunta täyttää nippanappa perustarpeet. Utopia ei ole kaikille samanlainen…