Ihmiset haluavat tehdä mielekästä, arvostettua, riittävän hyvin palkattua työtä, jossa johto ja työilmapiiri ovat hyviä. Kollegoiden asiallinen käyttäytyminen on tärkeää, mutta vielä parempi on, jos he ovat mukavia.
Mutta jos odotuksemme ja todelliset työolosuhteemme eivät kohtaa, on Ojasen mukaan luonnollista, että annamme työstämme kielteisempiä arvioita.
”Tiedostamme arvokkuutemme ihmisinä paremmin kuin koskaan ennen. Odotamme, että se näkyisi myös työelämässä”, Ojanen kertoo.
Tästä tuli mieleeni, että millaisia kokemuksia Lemmyn käyttäjillä on työelämästä? Hyviä, huonoja? Oletko nyt töissä duunissa, jonka koet mielekkääksi? Mikä työssä risoo ja mikä siinä palkitsee?
Itse sain koulutustani vastaavan vakipaikan puolisen vuotta sitten ja olen sikäli onnekas, että työpaikkani ja työyhteisöni on erinomainen. Toki sinne mahtuu kaikenlaista pipertäjää sekaan, mutta niidenkin kanssa pärjää, kun vaan jaksaa olla kärsivällinen. Työ on mielekästä ja pienessä työpaikassa kaikki tukevat toisiaan. Pomokin luottaa alaisiinsa, mikä on todella tärkeä asia.
Huonompia kokemuksia onkin sitten lähinnä opiskeluajalta, jolloin kyllä tunsi paikoin olevansa resurssi muiden joukossa. Nollasoppareilla on tullut tehtyä kaikenlaista myynti- ja asiakaspalveluhommaa. Ei ollut herkkua, vaikka leivän syrjässä pitikin kiinni.
Koen aiheen ajankohtaiseksi ja tärkeäksi, sillä kiristyvien työehtojen ja työvoimapolitiikan aikana on syytä muistaa myös työhyvinvointinja työn vaikutus hyvinvoinnille. Poliittiset päätökset ovat yksi asia, mutta jokainen voi osaltaan vaikuttaa siihen, millainen työilmapiiri omassa duunissa vallitsee. Toki tämä koskee yhtälailla työn johtoa, jonka toivoisi kohtelevan alaisiaan ihmisinä.
Omalle kohdalle ei ole onneksi osunut mitään aivan luokattoman huonoa työpaikkaa. Toki aikanaan ennen nykyistä ammattia on tullut tehtyä vaikka vähän minkälaisia rasvakourahommia ym, missä se työ itsessään on joko kuoleman tylsää (paina nappia ja odota että kone tekee hommat, vaihda palikka ja uusiksi kertaa 8 tuntia) tai raskasta (kaikki jutut painaa ihan pirusti, ergonomia on hankalaa, on pirun kuuma ym) tai molempia. Noissakin yhteisöissä on kuitenkin saanut vapauden tehdä hommia aikalailla niinkuin parhaaksi näkee eikä kukaan ole tuijottamassa niskaan sekuntikello kourassa.
Nykyisissä valkokaulushommissa on sitten hyvinkin vapaat kädet touhuta missä järjestyksessä ja miten parhaaksi näkee, kunhan nyt deadlinet pääasiassa pitää ja kenenkään hommat ei seiso siksi että minä satun olemaan ruokatunnilla. Työyhteisökin on oikein mukiinmenevä, apua löytyy aina kun sitä tarvitsee ja omilla mielipiteillä on painoarvoa + siihen omaan (ja osin muidenkin) tekemiseen pääsee vaikuttamaan.
Yhteistä kaikilla on ollut se, että se tiimin vetäjä/firman pomo/kuka milloinkin on tajunnut että yhdessä tässä tehdään kohti samaa maalia ja antanut riittävästi liikkumavaraa että hommat saadaan tehtyä, mutta samalla kuitenkin vetänyt sitä suurta linjaa siten, että toteuttava porras saa keskittyä niihin hommiin mitä on tullut tekemään eikä aika mene pelkkään paperinpyörittelyyn tai muuhun sen tehtävän kannalta epäoleellisen säätämiseen.