– En ole saanut tänä aikana minulle kuuluvaa aikuiskoulutustukea, koska on katsottu, että käyn palkkatöissä. Lopputulos on se, että olen velkaantunut työnantajalleni lähes 19 000 euroa.

Korhonen on joutunut käyttämään kaupungin maksamia rahoja elämiseen, koska hän ei ole saanut aikuiskoulutustukea.

  • DefinitelyNotSully@sopuli.xyz
    link
    fedilink
    suomi
    arrow-up
    6
    ·
    edit-2
    1 year ago

    Ja tästä tullaan siihen että liittoon kuuluminen on aika halpa vakuutus siitä että jos tällä tavalla työnantaja kusee silmään on paukkuja lähteä raastupaan selvittelemään, jolloin sitä oikeutta saa - vaikkakin viiveellä. Toisaalta useita firmoja kuumottaa liitton laki-ihmisten kanssa asionti, että päädytään sitten sovittelemaan ja/tai korjaamaan tilanne.