Tällainen oli budjettiehdotus

  • Valtiovarainministeriön budjettiehdotus on 10,1 miljardia euroa miinuksella. Se tarkoittaa sitä, että Suomi joutuisi ottamaan noin kymmenen miljardia euroa velkaa ensi vuodeksi.
  • Budjettiehdotuksessa kevennettäisiin työn, polttoaineiden ja oluen verotusta. Viinien ja väkevien alkoholijuomien verotusta kiristettäisiin ja nikotiinipussit tuotaisiin verolle.
  • Budjettiehdotuksessa suunnitellaan myös muun muassa pysyvää rahoitusta Ukrainalle vuosittain ja lisää rahaa poliisille ja Puolustusvoimille.
  • Budjettiehdotuksen mukaisesti Suomen säästöt kasvaisivat sitä mukaa kun hallituskausi etenisi. Hallitus aloitti tehtävänsä tänä vuonna ja seuraavat vaalit ovat alustavasti vuonna 2027.
  • IsoKiero@sopuli.xyzOP
    link
    fedilink
    suomi
    arrow-up
    17
    ·
    1 year ago

    kevennettäisiin työn, polttoaineiden ja oluen verotusta

    No… kelpaahan nuo näin yksityisihmisenä, mutta vähän laajemmin kun asiaa katsoo niin en nyt sitten tiedä. Halvempi keppana on tietysti kiva ja parempi ihmisten ostovoima tuppaa isolta osin päätymään takaisin kiertoon, mutta päästöjä kun pitäisi vähentää niin en tuosta polttoaineen verotuksesta sitten tiedä. Toki jos se kohdistetaan esim. pelkästään rahtiliikenteeseen, niin sillä helpotetaan mm. elintarvikkeiden hintaa, mikä taas kiertää takaisin ostovoiman kautta, mutta en ehtinyt lukea niin tarkkaan onko tuommoista rajausta tehty (epäilen että ei).

    Viinien ja väkevien alkoholijuomien verotusta kiristettäisiin ja nikotiinipussit tuotaisiin verolle.

    Viinejä en oikein ymmärrä, ne on täällä jo huomattavan kalliita mihin vaan muualle verrattuna. Väkevillä ei ole itselleni mitään merkitystä, sen verran vähän tulee niitä nautittua, kansanterveydellistä vaikutusta en osaa arvioida etenkin jos kaljaa saa halvemmalla. Nikotiinituotteiden verotus on varmaan ihan ok, vaikka se askin hinta näin tupakoijana alkaakin riipaista aikalailla.

    pysyvää rahoitusta Ukrainalle vuosittain ja lisää rahaa poliisille ja Puolustusvoimille

    Ukrainan tukeminen on ainakin juuri tällähetkellä heittämällä halvinta maanpuolustusta mitä täällä voidaan tehdä, mutta tuommoinen pysyvästi budjettiin naulaaminen nostattaa vähän kulmakarvoja. Jekku on tietty tuossakin siellä yksityiskohdissa. Poliisin lisäresursseille on varmasti tarvetta ja tornifirman lisärahat taitaa tulla lähinnä naton seurauksena.

    Noin yleisilmeeltään äkkiseltään ensivuoden muutokset tuntuvat kuitenkin aika piiperrykseltä kun tavoite on parantaa alijäämää 6 miljardia neljässä vuodessa. Mitään kovin pulskaa elämistä ei taida olla luvassa, mutta onpahan edes kaljaa.

    • jaaval@sopuli.xyz
      link
      fedilink
      suomi
      arrow-up
      13
      ·
      1 year ago

      Niiden on pakko keventää polttoaineen verotusta koska bensan hinta on keskeisimpiä kysymyksiä perussuomalaisten ydinkannattajakunnalle. Pakko näyttää että ainakin jotain tehdään vaikka se olisi haitallista.

    • Fjaeger@sopuli.xyz
      link
      fedilink
      suomi
      arrow-up
      10
      ·
      1 year ago

      Veikkaan, että tuo työn verotus kevenee sieltä väärästä päästä, missä sillä ei juurikaan saavuteta ostovoiman kasvun kautta mitään valtavaa muutosta.

    • tyo_ukko@sopuli.xyz
      link
      fedilink
      suomi
      arrow-up
      8
      ·
      1 year ago

      mutta onpahan edes kaljaa.

      Noooh, odotellaas siirtyykö veronalennus hintoihin vai jälleenmyyjien taskuihin.

      • IsoKiero@sopuli.xyzOP
        link
        fedilink
        suomi
        arrow-up
        3
        ·
        1 year ago

        No siihen meni sekin ilo sitten. Tosin olen riittävän vanha että muistelen mäyräkoiran maksaneen joskus n. 20 markkaa (hyvin karkeasti 5€) ja nyt everstisalkku on n. 30€, joten tuskinpa tuosta suoranaisesti halpaa tulee vaikka iskisi minkälainen veroale.